Uutta työelämää etsimässä

HEKO-ilta on vuosien varrella perustunut yksinkertaiseen, mutta toimivaksi todettuun reseptiin: tuodaan ekonomit ja ekonomiopiskelijat yhteen verkostoitumaan sekä tutustumaan päivän polttavaan teemaan, kevyempää viihdettä unohtamatta. Tänä vuonna tapahtuman ”kyökin puolella” hääräsivät totuttuun tapaan kyltereitä edustava NESU-KY, HEKO:n monivuotinen yhteistyökumppani, sekä HEKO:n puolelta Nuorten Ekonomien johtokuntalaiset. Sopan hämmentäminen useamman kokin voimin sujui mainiosti ja lopputuloksena tämän vuoden HEKO-illan mausteeksi valikoitui teema ”uusi työelämä”.

NuorEK_Heko-ilta_kuva2
Kattohuoneistonäkymiä ja robotiikkaa

HEKO-ilta vuosimallia 2015 pidettiin torstaina 15.10. ravintola Kaarteessa. Näkymät Helsingin kattojen ylle ja ravintolan tilavan kabinetin klassinen sisustus tarjosivat mainiot puitteet illan ohjelmalle, joka käynnistyi buffet-ruokailulla. Pöydistä kummunnut puheensorina lupaili menestyksekästä iltaa ekonomien ja kyltereiden tutustuessa toisiinsa Helsingin hämärtyvässä illassa.

Uuteen työelämään tutustuminen aloitettiin monipuolisen puhujatrion voimin. Ensimmäisen puheenvuoron käytti Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkija Antti Kauhanen. Antin ”Osaaminen tulevaisuuden työmarkkinoilla” –otsikoitu esitys pohti sitä, kuinka voimme varmistaa kilpailukykymme maailmassa, jossa yhä enenevissä määrin kilpailemme työpaikoista tietotekniikka sekä esim. robotteja vastaan. Tutkijan määräämä lääke painotti oppimis- sekä vuorovaikutustaitojen merkitystä kilpailussa bittien vuorovaikutukseen pohjaavia keksintöjä vastaan.

NuorEK_Heko-ilta_kuva1
Tuija Keronen, Lindorff Oy:n toimitusjohtaja, peri seuraavaksi puhujakapulan ja jatkoi Antin viitoittamalla polulla puhuen elinikäisen oppimisen tärkeydestä ja siitä, kuinka kyseessä on ennen kaikkea asennelaji: johtajan tulee tänä päivänä tunnistaa ja tunnustaa heikkoutensa ja tarttua mahdollisuuksiin oppia uutta, esimerkiksi toimialavaihdosten tai tehtävänkiertojen kautta.

Illan puhujaosuuden päätti Kaj Hellbom, Center for Positive Leadershipin sekä Business Coaching Instituten perustaja ja toimitusjohtaja. Kaj, itseään yrittäjän sijasta onnistujaksi tituleeraava ammatticoach esitteli yleisölle positiivisen ja valmentavan johtamisen –mallin, joka perustuu valvonnasta valtuuttamiseen siirtymiseen: nykypäivän coachaava esimies keskittyy epäonnistumisten vatvomisen sijasta onnistumisten vahvistamiseen sekä alaisiinsa luottamiseen.

Saako ekonomille nauraa?

Puheiden jälkeen ja sopivasti ennen HEKO-illan yllätysesiintyjää oli aika jakautua pienryhmiin pohtimaan uutta työelämää eri toimialojen näkökulmasta. Puhe-esitysten aikana suomalaisen kuuliaisesti paikoillaan istunut yleisö pääsi jälleen vauhtiin ja paikalle kutsuttujen toimiala-asiantuntijoiden fasilitoimat pienryhmäkeskustelut olivat vähintäänkin energisiä – kysymyksiä toimialojen luonteeseen ja haasteisiin liittyen riitti ja ekonomien ja kyltereiden dialogi tuntui luistavan loistavasti. Tätä ehdottomasti lisää.

Ilta päättyi kyynelten sijasta hersyvään nauruun, kun HEKO-illan aiempaa nimeä (HEKOHEKO) kunnioittaen paikalle oli kutsuttu stand up –koomikko Joonatan Pitkänen. Koomikon tyyli sai varmasti yleisön korvat punoittamaan useampaankin otteeseen, mutta kabinetissa raikunut nauru oli todiste siitä, että Joonatanin ekonomeihin kohdistuneet piikikkäät kysymykset osuivat maaliinsa.

Tämän vuotinen HEKO-ilta oli järjestäjän subjektiivisesta vinkkelistä arvioiden mainiosti onnistunut ekonomien ja kyltereiden yhteentörmäys. Illan aikana toki havaittiin erinäisiä jatkoviilaamisen arvoisia yksityiskohtia, joihin keskittyen tarjolla on toivottavasti ensi vuonna taas entistäkin timanttisempi ja toimivampi HEKO-ilta. Suurkiitos niin NESU-KY:n kuin Nuorten Ekonomienkin puolesta vieraillemme sekä esiintyjillemme, ja nähdään taas HEKO-illassa ensi vuonna!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s